20 vuotta A-mitan tietokantaa

Isabella - Peder Odgaard

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Isabella alkoi pitää yllä matkailuvaunujen A-mittojen tietokantaa digitaalisessa muodossa. Ja 20 vuotta on pitkä aika, ainakin tietokonemaailmassa.

Kehitysosaston päällikkö, Peder Odgaard, kertoo kaiken alkaneen isänsä – Isabellan perustajan Søren Odgaardin - pohdinnasta: ”Voisimmeko tutkia, voisiko niistä tietokoneista olla meille jotain ideaa?”

Peder Odgaard ei oikein syttynyt ajatukselle. Hän oli taitava käyttämään käsiään, sekä piirtämään että kirjoittamaan.

Samanaikaisesti eräs hänen tuttavistaan kertoi hänelle, että oli käynyt yksivuotisen ohjelmointikurssin ja että hän pystyi jo kirjoittamaan tällä ihmeellisellä tietokoneella kirjeen! Peder Odgaardin mielestä tämä kuullosti omalaatuiselta, eikä hän missään tapauksessa kuvitellut käyvänsä yhden vuoden mittaista kurssia vain oppiakseen kirjoittamaan kirjeen…

Mutta vuonna 1985 Apple toi markkinoille Macintosh-tietokoneensa – ensimmäisen tietokoneen, missä oli työpöytä kansioineen ja ikoneineen, niinkuin suurimmassa osassa nykyisiä järjestelmiä, ja jota sitäpaitsi ohjattiin hiirellä!

”Tässä vaikuttaa olevan jotain meille”, sanoi Peder Odgaard. Ja syksyllä 1985 Isabella osti ensimmäisen tietokoneensa – se oli Macintosh Plus, jossa oli 512 KB työmuisti, 20 MB:n ulkoinen kovalevy-yksikkö ja laserkirjoitin. Kaikki tämä mukavaan 60 000 Tanskan

kruunun hintaan…

Peder muistelee, että kovalevy-yksikkö ostettiin myöhemmin. ”Siihen aikaan tietokone avattiin disketillä ja kun haluttu ohjelma oli ladattu, vaihdettiin toinen disketti varsinaista työskentelyä varten.”

Aluksi käytössä oli kuvitusohjelma Illustrator, joka kiinnosti Pederiä kovasti, erityisesti siksi, että se helpotti hänen piirrostyötään melkoisesti, kun monet pienet telttojen yksityiskohdat sai suoraan koneelta.

Mutta sitten Peder Odgaard kuuli puhuttavan FileMakeristä – maailman todennäköisesti joustavimmasta tiedostonhallintaohjelmasta (se, joka on tehnyt töitä FileMakerilla, nyökyttää nyt todennäköisesti päätään innostuneesti). Ja yhtäkkiä oli helppo kerätä ja pitää hyvässä järjestyksessä vaunujen A-mittoja – ja niin se on ollut siitä alkaen!

Isabellan tietokannassa on nyt A-mitat yli 12 800 vaunumalliin vuosilta 1985 – 2005. Sitä päivitetään jatkuvasti ja työhön käytetään edelleen Mac-tietokonetta - ja FileMaker-ohjelmaa!

Links: www.apple.com | www.filemaker.com

Isabella - 20 vuotta A-mitan tietokantaa

Isabellan ensimmäinen tietokone, Apple Macintosh Plus, vuodelta 1985

Isabella - Teltat - Suomi
Isabella - Teltat - Suomi