Matkailuvaunun hienostunut ulkotila

Koska vaunun teltta on paikka, jossa useimmat karavaanarit viettävät paljon aikaa, etenkin iltaisin, on aivan luonnollista, että teltta saa yhä enenevässä määrin hienostuneen terassin luonnetta.

Tanskalaisen Isabellan uusi hienostunut teltta, nimeltään Vision, muuttaa yleisiä käsityksiä siitä, miltä vaunun etuteltan tulee näyttää. Samanaikaisesti Vision vahvistaa Isabellan asemaa Euroopan johtavana telttavalmistajana.

Sekä ulko- että sisäpuolelta Vision koetaan modernina ratkaisuna. Tämä koskee niin muotoilua, toimintoja kuin reilua – ja muunneltavaa – sisätilaa.

Suuri tilavuus on saavutettu sillä, että teltan syvyys on peräti kolme metriä; sen lisäksi teltan katto-osa on vielä metriä syvempi, joten käytössä olevaa syvyyttä on neljä metriä!

Katto-osan alla on tilava veranta, joka rakenteensa ansiosta antaa hyvää suojaa aurinkoa, tuulta ja sadetta vastaan. Katossa on lisäksi integroitu ikkunaosa, joka päästää auringon valon miellyttävästi läpi.

Katossa on lisäksi sisäänrakennettu kourusysteemi, joka pienen tratin kautta johdattaa veden pois.

Hienostunutta ilmettä luovat suuret ikkunaosat, erityisesti etuosassa. Se on jaettu osiin, joista keskimmäisen voi ottaa pois ja korvata hyttysverkkoikkunalla, joka mahdollistaa katsomisen sisältä ulos, mutta estää tehokkaasti katsomisen ulkoa sisällepäin.

Ilmanvaihdon tehokkuuden takaavat molemmilla sivuilla olevat hyttysverkkoikkunat, jotka on varustettu suojilla, jotka mahdollistavat niiden auki jättämisen myös sadesäällä.

Uusi laskosverhojärjestelmä, jossa verhot voidaan vetää alas

tai ylös yksitellen, on myös uutta ja antaa lisää hienostunutta ilmettä teltalle. Väritys on sitävastoin traditionaalinen tweed-värisine päätyineen ja kuparinvärisine koristeineen ikkunaosissa.

Erittäin kevyt CarbonX-putkisto ja uudet Isafix-kiinnikkeet – jotka yleensä ovat lisävarusteita – ovat vakiovarusteina Visionissa ja sen sisarteltassa, niinikään uutuutena markkinoille tulevana Opus-teltassa.

Niille karavaanareille, jotka haluavat vielä lisää tilaa etutelttaan, on tarjolla yksi tai kaksi llisäpäätyosaa. Lisävarusteiden joukossa on myös tilanjakaja, jolla Visionista saadaan puoliksi teltta ja puoliksi aurinkokatos.

Isabella - Matkailuvaunun hienostunut ulkotila

Matkailuvaunun uusi ulkotila – Isabella Vision – näyttää uutta suuntaa, millaiselta etuteltta tulevaisuudessa näyttää.

Klikkaa kuvaa, jos haluat imuroida CMYK-korkearesoluutiokuvan

Teltat
Osateltat
Katokset
Varusteet
Tuki
Jälleenmyyjä
Isabella - Teltat - Suomi
Ekstraa
TeltatVarusteetTukiJälleenmyyjä